Yhteistyöhankkeet

Olemme mukana seuraavissa oppilaitosyhteistyöhankkeissa:

Triangeli – Nuorilähtöisesti oppilaitosten perheyhteistyötä rakentamassa

1.8.2023 – 31.7.2026

Triangelin tavoitteena on nuorten toisen asteen opiskelijoiden läheisiltään saaman ja vastaanottaman tuen lisääminen. Hanke on Xamkin Juvenian ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin kumppanuushanke. Triangeli muodostuu 1) nuorten toisen asteen opiskelijoiden, 2) heidän huoltajiensa ja muiden läheisten sekä 3) oppilaitosten vuorovaikutuskokonaisuudesta.  Tavoitteena on rakenteiden uudistaminen siten, että 15–29-vuotiaiden opiskelijoiden läheisiltään saama ja vastaanottama tuki kasvaa. Nuorisotyöllinen työote vahvistaa toimenpiteiden ja kehittämistyön nuorilähtöisyyttä

Virtaa ja voimaa Vekkulasta

1.6.2024-31.5.2026

Hankkeessa toteutetaan erilaisia pienryhmätoimintoja sekä hyödynnetään luovia menetelmiä alueen haavoittuvammassa asemassa olevien perheiden perhehyvinvoinnin vahvistamiseksi. Lisäksi hankkeessa kehitetään kulttuuri- ja luovan alan toimintaan sopivaa lasten, nuorten ja ryhmien ohjaajakoulutusta ja koulutetaan osallistujia ohjaajiksi. Ohjaajakoulutuksen suorittaneille mahdollistetaan oppimansa ja osaamisensa hyödyntämistä Vekkulan tapahtumissa ja työpajoissa.

ETEKA-hanke

1.4.2025–31.3.2027

Hankkeen tavoitteena on edistää yksityisten koulutuksen järjestäjien strategista johtajuutta ja kumppanuuksia, vahvistaa oppilaitoksista valmistuvien työllistymistä, edistää sujuvia siirtymiä ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun ja kehittää koulutuksen järjestäjien, elinkeinoelämän ja työllisyysalueiden välistä yhteistyötä. sekä edesauttaa positiivista mielikuvaa ammatillisesta koulutuksesta. 

INES – Mitä mulle kuuluu? 

1.9.2025 – 31.8.2027 

INES – Mitä mulle kuuluu? -hankkeen tavoitteena on nuorten mielenterveyden tukeminen ja psyykkisten oireiden varhainen tunnistaminen kehittämällä nuorten kriisityötä ja vahvistamalla nuorten kanssa toimivien aikuisten mielenterveysosaamista.  

Pääkohderyhmänä ovat 15–29-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset, ja toiminta-alueena koko Etelä-Savo. Hanketta toteuttaa MIELI Kriisikeskus Etelä-Savo.